Aina voi mennä metsään

Metsässä voi liikkua vuodenajasta ja ajankohdasta riippumatta. Siellä käymiseen ei vaadita kuukausijäsenyyttä tai suosittelijoita ja se on yleensä melko helposti saatavilla. Metsässä voi liikkua haluamassaan tahdissa tai vain olla ja ajatella. – Vaikkapa toteuttaa japanilaista metsäkylpyä, jossa metsään mennään vastaanottamaan ympäristön tarjoamat aistimukset sellaisenaan.

Jokaisella vuodenajalla on erityispiirteensä, jotka tuovat metsäkävelyihin oman lisänsä. Keväällä luonnon herääminen tapahtuu vauhdilla ja voimalla; metsän lisääntyvä äänimaailma vetää huomiota puoleensa. Linnunlaulujen erotteleminen ja tunnistaminen ovat tämän vuodenajan sensoris-kognitiivinen herkku, josta saa helposti kehitettyä itselleen koukuttavan ja palkitsevankin harrastuksen. Sen lisäksi linnunlaulubongaus vie helposti niin paljon ”kaistaa”, ettei muulle tietoiselle ajatusliikenteelle oikein tahdo jäädä tilaa. Lajien tunnistaminen on myös tehty tänä päivänä melko helpoksi – kännykkään ladattava Muuttolintujen kevät -sovellus on tässä hyvinkin käyttökelpoinen apu. Ympäristösi lintulajien tunnistamisen lisäksi pääset mahdollisesti samalla osallistumaan kansalaistieteeseen.

Kesällä kuuloaistimusten runsaus vaihtuu enemmän visuaalisiksi ärsykkeiksi ja hiljalleen yllyke ja tarve kaikenlaiselle keräilylle alkaa heräilemään. Korvasienistä se keväisin alkaa ja karpaloihin ja suppilovahveroihin loppusyksystä päättyy. Tässä käy helposti samoin kuin linnunlaulujen kanssa; vaikka tunnistusta kaipaavia marjoja on varsin rajallinen määrä, sienissä riittää tutustuttavaa vuosikausiksi. Hyvä sienikirja tai pari on mielestäni tässä se paras nimeämisapu, vaikka varmasti jokin hyvä sovelluskin on olemassa. Jos sienet eivät tunnu kiinnostavilta, voi tutkailujaan laajentaa vaikkapa erilaisten heinäkasvien pariin. Tähänkin löytyy sovellus, mutta värikasvio toimii mielestäni oikein hyvin. Ehkä hermostosikin kiittää, kun valitset digitaalisen sijaan välillä jotain paperille painettua.

Talvella metsä hiljenee ja kuura ja lumi peittävät värisävyt alleen. Lumi narskuu jalkojen alla ja auringonvalo kimmeltelee jääkiteissä. Hengitys höyryää ja metsän tunnelma on kesäisen vastakohta. Elämää kuitenkin edelleen on, ja eläinten jälkien tunnistus on yksi tämän vuodenajan koukuttajista. Ovatko nuo koiran vai ilveksen jäljet? Tuosta on ehkä mennyt kettu ja tästä orava.

Kiireetön kävely hämärtyvässä talvimetsässä rauhoittaa mieltä erityisen hyvin. Ehkä luonnon hiljaisuus ja vähitellen laskeutuva pimeys tuovat kehoon jotakin ympäristöstään? Kirkkaan tähtitaivaan alla tuntuu olevan paljon tilaa ja revontulien läsnäolo tuo ilmaan jotain mystistä.

 

Luuletko, että voisit silloin tällöin irrottaa vaikkapa puoli tuntia siihen, että lähtisit lähiluontoon? Kotisi lähistöllä on todennäköisesti ainakin pieni puisto, jossa voit tuon luontohetken viettää. Riittää, että aloitat, vaikka vaatimattomastikin.

Jo lyhyt oleilu luonnossa tukee kokonaishyvinvointia laskemalla sykettä, verenpainetta ja stressihormoni kortisolin määrää veressä. Tämän lisäksi luonnossa vietetyn ajan on todettu olevan myönteisessä yhteydessä mielen hyvinvointiin, mahdollisesti suojaten masennukselta ja kohentaen mielialaa. Hyödyllisille luonnon mikrobeille altistuminen myös vahvistaa vastustuskykyä.

Jos haluat, voit kokeilla alla olevaa metsäkylpyharjoitusta seuraavalla kerralla, kun päätät lähteä puistoon tai metsään.

 

Viisi aistia, yksi metsä

 

Katsele ympärillesi ja etsi sieltä viisi erilaista näkemääsi asiaa, joita tarkastelet lähemmin. Voit valita vaikkapa viisi erilaista vihreän tai ruskean sävyä tai viisi erilaista veikeää muotoa. Miten kuvailisit valintojasi? Keskity kaikessa rauhassa ja anna katseesi tutkia valintojasi aivan kuin näkisit ne ensimmäistä kertaa. Kuinka ne eroavat toisistaan? Onko niissä jotain samankaltaista? Jos joku näkemäsi miellyttää silmääsi erityisesti, huomaa tämä, mutta älä jää sitä sen kummemmin pohtimaan.

Kuuntele seuraavaksi tarkasti ympäristösi äänimaailmaa ja poimi sieltä neljä erilaista kuulemaasi ääntä. Tulevatko äänet puista, eläimistä vai jostain muusta? Onko niillä jokin taajuus tai tahti, kuinka vaimeana tai voimakkaana valitsemasi äänet kuuluvat? Kuinka muutoin kuvailisit niitä? Jos jokin äänistä herättää sinussa jotakin, huomaa tämä vain. 

Valitse sitten kolme asiaa, joita voit koskettaa. Miltä männyn runko tuntuu sormissasi? Tai miltä koivun lehden ylä- ja alapinta tuntuvat? Entä polulta poimimasi kivi, onko sen pinta sileä, rosoinen vai sekä – että? Tunnustele kaikessa rauhassa ja huomaa, jos jokin pinnanmuoto tuntuu sinusta erityisen mukavalta. 

Vedä syvään henkeä ja nuuhki ympäristöäsi. Mitkä kaksi hajua tunnistat? Tuoksuuko ympäristö kostealle ja lahoavalle vai raikkaalle ja kirpeälle? Haistatko jotain muuta erityistä? Kuinka kuvailisit hajuja? 

Ota viimeiseksi jotakin maisteltavaa suuhusi ja tunnustele sen makua. Miltä vaikkapa männyn neulanen maistuu, tai puolukanlehti? Jos on marja-aika, makustele rauhassa poimimaasi mustikkaa tai puolukkaa. Millä sanoilla voisit kuvailla sitä? Onko se makea, kitkerä, hapan, karvas? Voi myös valmistautua tätä maisteluhetkeä varten, ja ottaa kotoasi mukaan jotakin, jota voit myöhemmin metsässä tietoisesti ja rauhassa mutustella. Jos haluat, voit myös jättää tämän viimeisen vaiheen tekemättä.

Päätä harjoitus omassa tahdissasi hengittämällä syvään ja keskittyen aistimaan metsä ympärilläsi sellaisena kuin se tänään on. 

Voit lopuksi kuulostella oloasi. Mitä huomaat? 

 

Metsäisen ajattelun potentiaali

 

Joskus huomion ohjaaminen itsestä ulospäin on parasta mitä mielemme voi tehdä. Stressaantuneena ja väsyneenä ajatukset voivat helposti jäädä kiertämään kehää tai jumia paikoilleen. Edeltävän harjoituksen sisältämä ympäristön sensoristen ärsykkeiden nimeäminen ja kuvailu on yksi vahva keino saada katkos tähän junnaavaan tilaan.  Metsä on tähän tarkoitukseen mielestäni paras ja mahdollistavin ympäristö, vaikka harjoituksen voikin periaatteessa toteuttaa missä tahansa. Parhaimmillaan metsäympäristö virittää filosofi Esa Saarisen kuvaaman ”metsäisen ajattelun” taajuuteen ja tukee metakognitiiviseen tilaan siirtymistä, mikä taas tuo ajatteluun tilaa ja uusia mahdollisuuksia.

Keskittyminen johonkin mielekkääseen tekemiseen tai ympäristön havainnointiin on jo itsessään läsnäoloharjoitus, jossa ei ole kuin tämä hetki ja aistikokemus. Ei siis myöskään menneiden murheita tai tulevaisuuden huolia. Ne kyllä väistämättä palaavat mieleemme, vaikka välillä antaisimme tilaa muulle.

(vinkkini, jos filosofia ja tuo metsäinen ajattelu kiinnostavat: filosofia ja systeemiajattelu | Aalto yliopisto)

 

-edelliseen kirjoitukseen tästä-