Kun turvattomuus asuu suhteissa – kiintymyssuhteen jäljet aikuisuudessa

Ehkä tunnistat itsesi tästä: olet oppinut varomaan sanojasi tai pyrit sanomaan asioita, joita tulkitset toisen haluavan kuulla. Aistit toisen mielialan muutokset ennen kuin hän tuo niitä millään tavalla julki. Läheisyys voi tuntua yhtä aikaa kaivatulta ja pelottavalta, etkä oikein tiedä mitä suhteessa pohjimmiltaan haluat. Ehkä huomaat vetäytyväsi juuri silloin, kun joku tulee lähemmäksi ilman että oikein ymmärrät miksi. Pienikin ristiriitatilanne voi tuntua merkittävältä uhalta koko suhteen jatkumiselle. Kaiken kaikkiaan huomiosi ja energiasi mahdollisesti suuntautuu enimmäkseen toisen mielenliikkeisiin ja toiminnan ennakointiin. 

Nämä eivät tarkoita, että olisit jotenkin väärin tai viallinen. 

Sen sijaan kyse voi hyvinkin olla varhaisessa vuorovaikutuksessa muotoutuneesta kiintymyssuhdemallista, joka yhä ohjaa tapaasi olla suhteissa – usein täysin tiedostamattasi.

Mistä kiintymyssuhteessa on kyse

Kiintymyssuhdeteoria pohjautuu ajatukseen, että varhaislapsuuden kokemukset kasvuympäristöstä ja läheisistä ihmisistä muovaavat sisäisiä malleja siitä, millaista läheisyys on, voiko toiseen luottaa ja miten omat tarpeet tulevat kohdatuksi. Ne muovaavat myös tapaasi hahmottaa itsesi osana ympäristöäsi, erityisesti sitä, minkä tulkitset merkitykseksesi ja arvoksesi kokonaisuudessa.

Kun lapsen tarpeisiin viritytään ja niihin vastataan riittävän johdonmukaisesti ja lempeästi, tapahtuu niin kutsuttu turvallinen kiinnittyminen – luottamus siihen, että apua on tarvittaessa saatavilla ja että omat tarpeesi ja tunteesi ovat sallittuja ja hyväksyttyjä. Jos taas tarpeisiin vastaaminen on ollut epäjohdonmukaista, torjuvaa tai emotionaalisesti kylmää tai pelottavaa, kehittyy usein jokin turvattoman kiintymyssuhteen muoto (aiheesta lisää vaikkapa täällä).

Turvattomaksi määriteltävä kiintymyssuhdemalli ei ole kenenkään ”syy”; ei lapsen eikä useimmiten myöskään vanhemman, jonka oma kapasiteetti on voinut olla monista syistä rajallinen. Kyse on sopeutumisesta ja eloonjäämisvietistä: lapsi löytää itselleen parhaan mahdollisen tavan selviytyä juuri siinä ympäristössä, jossa hän elää. Ja mikä toimii, sitä valitaan jatkossa lisää. 

Ei jää lapsuuteen

Se, mikä tekee kiintymyssuhdemalleista niin merkityksellisiä, on niiden taipumus jatkua melko vakaana aikuisuuteen ja läpi elämän. Ne voivat värittää tapaamme olla kaikenlaisissa ihmissuhteissa, ei ainoastaan parisuhteessa.

Kyse on meille sisäistyneestä mallista maailmasta ja ihmissuhteista osana tätä. Se on kehittynyt varhaisista vuorovaikutuskokemuksista kokonaisuutena ja ohjaa yksilön odotuksia ja käyttäytymistä myöhemmissä vuorovaikutussuhteissa; erityisesti ystävyys- ja rakkaussuhteissa.

Turvaton kiintymyssuhdemalli voi näyttäytyä esimerkiksi jatkuvana huolena suhteen tilasta, pelkona hylätyksi tulemisesta ja tarpeena varmistella toisen tunteita. Toisaalta se voi näyttäytyä myös tunnepitoisen läheisyyden karttamisena ja itsenäisyyden korostamisena, vaikka kaipuu läheisyyteen sisäisesti olisikin olemassa. Vahva miellyttämis- ja myötäilytaipumus voi myös olla peräisin varhaisesta vuorovaikutusmallista.

Jos tunnistat itsessäsi toistuvia kaavoja erilaisissa ihmissuhteissasi, kyse ei välttämättä ole siitä, että valitset jatkuvasti läheisyyteesi vääränlaisia ihmisiä. Kyse voi olla myös siitä, että kannat mukanasi opittua tapaa olla suhteessa.

Miten tämä voi näkyä arjessa

Turvattomuus voi näkyä pienissä, toistuvissa tavoissa olla suhteessa:

• • jatkuvana toisen mielialan tarkkailuna ja ennakointina, varautumisena seuraavaan hetkeen

• • vaikeutena pyytää apua tai ilmaista tarpeita suoraan, myös avun vastaanottaminen voi tuntua vieraalta ajatukselta

• • taipumuksena joko takertua läheisyyteen tai vetäytyä siitä, kun suhde syvenee

• • herkkyys tulkita neutraalit tilanteet uhkaaviksi

• • vaikeutena luottaa siihen, että voit olla suhteessa juuri sellaisena kuin olet, ilman jatkuvaa suoriutumista tai mukautumista

Jos tunnistat näitä itsessäsi, se ei tarkoita että olet ”huono” ihmissuhteissa. Se tarkoittaa pikemminkin sitä, että olet kenties joskus oppinut, ettei läheisyyteen ole voinut luottaa varauksetta. – Ja että löysit keinon selviytyä siitä.

Kokemuksesi on tosi, vaikkei se näkyisi ulospäin

Olet mahdollisesti oppinut ajattelemaan, että sinun tarpeesi, toiveesi ja ajatuksesi eivät ole painoarvoltaan samanlaisia kuin suhteen toisen osapuolen. Voi tuntua luonnolliselta huolehtia ensisijaisesti toisten tarpeista ja luottaa myös päätöksenteossa ulkopuolisiin arvioihin enemmän kuin omisi. Sinulla voi olla taipumus pienentää itseäsi tai toisaalta voit pelätä olevasi jotenkin ”liikaa”. Saatat ajatella liioittelevasi, olevasi liian herkkä tai ylidramaattinen, tai että vaadit mahdottomia. Nämä ajatukset eivät kuitenkaan kerro totuutta suhteen laadusta – ne kertovat usein siitä, että olet oppinut epäilemään omaa kokemustasi. Mahdollisesti ennen kuin kukaan muu sitä ehtii tehdä. On ollut turvallisempaa niin. Elämääsi voi edelleen ohjailla malli tai ”ohjelmointi”, joka oli joskus selviytymisesi kannalta olennaisen kriittinen, ja siten siitä poikkeaminen voi edelleen tuntua vaaralliselta. 

Kokemuksesi on kuitenkin tosi riippumatta siitä, tunnistaako kukaan muu sitä, tai miltä tilanne ulkopuolisesta näyttää.

Malli voi muuttua

Olivatpa varhaiset kokemuksemme mitä hyvänsä ja kiintymyssuhteemme turvaton, ei se kuitenkaan tarkoita loppuelämän tuomiota. Menneisyytemme kulkee mukanamme halusimme tai emme, mutta voimme oppia katsomaan elämäntapahtumia ja ajattelu- ja toimintatapojamme toisin. Menneisyys ei määritä loppuelämämme suuntaa ja muutoksen ja kasvun mahdollisuus on olemassa varhaisista kokemuksistamme huolimatta. Myös niiden suhteen. 

Pelkällä tiedostamisella ja tahdonvoimalla ei turvattomasta siirrytä kohti turvaa, mutta se mikä on rakentunut suhteessa voidaan myös uudelleenrakentaa suhteessa. Tietoinen työskentely ja korjaavat, turvaa tuottavat ihmissuhdekokemukset voivat läpi elämän muokata tapaamme olla suhteissa. – Ja rakentaa luottamusta omia kykyjämme kohtaan selviytyä elämän meille asettamista haasteista.

Muutos ei kuitenkaan tapahdu käskemällä itseään luottaa enemmän ja vetäytymään vähemmän. Se tapahtuu usein hitaasti, toistuvien, turvallisiksi koettujen vuorovaikutuskokemusten kautta – joskus ihmissuhteissa, joskus tietoisen, tuetun työskentelyn kautta esimerkiksi terapiassa.

Ensimmäiseksi askeleeksi riittää pelkkä tunnistaminen: se, että annat itsellesi luvan nähdä nämä kaavat osana opittua selviytymistä, ei osana sitä, kuka sinä ytimeltäsi olet. Uteliaisuus ja tuomitsemattomuus omia reaktioitasi kohtaan on jo alku toisenlaiselle suhteelle itseen ja muihin.